Lisäys 16.9. Piti vielä lisätä muutama seikka. Kaikkein omituisin "oire" raskauden loppumisessa oli se, että kun päästiin kotiin, mikään makea ei enää maistunut. Ennen saatoin syödä helposti suklaalevyn päivässä, mutta nyt jo yksi pala sai aikaan pahan olon ja mitään makeaa ei kerta kaikkiaan tehnyt mieli. Johtuneeko sitten sairaalan terveellisestä ruokavaliosta vai hormoneista vai mistä. Nyt tilanne on valitettavasti jälleen ennallaan ja kaikki makea maistuu taas entiseen malliin. Tosin pystyn hillitsemään itseäni syömisen suhteen ehkä hintsun verran paremmin kun aikasemmin. Uutena intohimona on ollut laku, jota olenkin hyvällä omallatunnolla syönyt, koska sitä teki kovasti raskausaikanakin mieli, mutta silloin pidättäydyin siitä kokonaan. Toinen himo, mikä sairaalassaolon jälkeen jäi, on banaanijugurtti ja runsaskuituiset elovena-keksit. Sekin himo alkaa jo pikku hiljaa laantumaan, mutta muutamat ensimmäiset viikot teki tosi kovasti mieli juuri tota yhdistelmää. Tällä hetkellä hyvältä maistuu Pirkan juotavat jugurtit.

Toinen asia, minkä halusin vielä kirjata ylös on se, miten hassulta tuntui vähän aikaa, kun lapsen syntyessä kaikki huomio siirtyi siihen. Yhdeksän kuukauden ajan kaikki olivat tosi kiinnostuneita mun voinnista ja koko ajan mitattiin ja punnittiin ja muuta. Ja samantien kun lapsi syntyi, niin kaikki oli kiinnostuneita ainoastaan siitä ja mitä sille kuuluu. Tuntu siltä, että meijän omat vanhemmatkin halus nähä meitä vaan sen takia, että ne näkis sitten vauvaa samalla. Ni luonnollistahan se on, mutta tuntu aluks vähän hassulta, kun siihen huomioon ehti jo tottua. Vaikka toisaalta ihan kiva, koska oli se jo jossain määrin vähän ärsyttävääkin.

Tänään oli jälkitarkastus, joten lapsivuodeaika on nyt virallisesti ohi. Nyt alkaa tuntua siltä, että kroppa on palautunut raskaudesta suurinpiirtein ennalleen.

 Vatsa

Olin kuvitellut, että synnytyksen jälkeen vatsa palautuu heti tai ainakin lähes heti kutakuinkin alkuperäisiin mittoihin. No mähän näytin koko sairaalassaoloajan vieläkin siltä, että oisin lähössä hetkenä minä hyvänsä synnyttämään. Ja mun vatsassa jopa edelleen liikkui joku. Se oli oikeesti tosi kummallisen näköstä, kun vatsanpeitteiden alla ihan selvästi liikkui joku vaikka siellä ei ketään enää ollukkaan. Kätilö sanoi, että johtuu siitä kun kaikki sisäelimet palautuu omille paikoilleen. No loppujen lopuks meni 2 viikkoa, että koko vatsakumpu oli hävinny ja jäljelle jäi vaan paljon ylimäärästä nahkaa ja muutama ylimääränen kilo muuten vyötärölle. Vatsa oli myös tosi kauan ihan tosi tumma, oikeestaan nyt vasta on vähän alkanu vaalenemaan. Ja se viiva, mikä vatsanpoikki kulkee, niin on siinä edelleen ja erittäin tummana.

Paino

Painoa koko raskauden aikana tuli n. 15 kiloa. Kun lähettiin synnyttämään, vaaka näytti 64,3 kiloa ja aattelin, että kun tultiin kotiin, ni painoa ois ollu jäljellä n. 55 kiloa. Shokki oli melkonen kun kotona vaaka näyttikin reilut 59 kiloa. No, onneks turvotusta oli vielä melkosesti, kun kotiuduttiin, joten paino putos noin kilon päivävauhtia, kunnes päästiin tohon 55. Siinä keikuttiin sitten parisen viikkoa ja nyt ollaan jumahduttu siihen 53,5 kiloon suunnilleen. Ja siinä se saakin oikeestaan olla nyt tän imetysajan, että en yritä sitä mitenkään aktiivisesti saada pois. Lähtee jos on lähteäkseen. Lopullinen tavotepaino vaikka ens kesää ajatellen ois 50 kiloa, mutta enköhän mä siihen pääse.

Olo

Paha shokki oli myös se, että ne liitoskivut ei tosiaan loppunu siihen synnytykseen. Eka viikko kotona olikin ihan tuskaa, kun sänkyyn meneminen ja sieltä nouseminen sattu vaan niin paljon ja kun oli tosiaan se alaosastokin melkosen kipee. Mutta ihan ehdottomasti kaikkein parasta ja konkreettisin ero olossa oli supistusten loppuminen. Tajusin sen jo sairaalassa pari päivää synnytyksestä, että mähän pystyn taas liikkumaan. Kun melkeen raskauden puolivälistä asti supisteli aika ahkerasti, jos vähänkin teki jotain raskaampaa. Lopussa ei pystyny enää oikein nostelemaan mitään, eikä edes kumartelemaan. Niin sairaalassa, kun piti vaikka nostaa jotain lattialta, ni se oli ihana tunne, kun huomas, että pysty tekemään kaikenlaista kevyesti ilman, että heti tuli kauhee kouristuksentunne vatsaan. Oli tosi vapauttavaa.

Nyt olo on jo täysin normaali. Maanantaina olin ekan kerran jumpassa ja tuntu ihanalta, kun sai taas käyttää oikein kunnolla lihaksia ja tehdä. Vaikka aika raskasta se oli, kun niin kauan on ollut tekemättä mitään ja tuntuu, että kaikki lihakset on täysin surkastunu. Mut eiköhän sekin tästä korjaannu, kun tuolla jumpassa käyn ja kävelyillä. Negatiivista raskauden loppumisessa on se, että kaikki mun normaalivaivat (vatsavaivat ja migreeni), jotka oli koko raskausajan poissa, on tulleet takasin ihan samanlaisina kuin ennenkin.

Jännää oli muuten myös se, että ajattelin, että synnytyksen jälkeen kaikki turvotus lakkaa. Mutta mulla oli siellä sairaalassaoloajan nilkat ihan tajuttoman paksut ja muodottomat ja turvonneet. Nyt tuntuis, että mitään turvotusta ei enää oo. Ehkä sitä kuitenkin vielä jonkun verran on tai sitten oon vaan peruuttamattomasti lihonu jaloista ja sormista. Jalat on meinaan sen verta kasvanu, että sellaset korkkarit, mitkä oli mulle ennen hintsusti löysät, ni on nyt niin tiukat, että melkeen puristaa. Ja tänään koitin vihdoin laittaa kihlasormuksen takas sormeen (otin sen pois n. raskauden puolivälissä, kun alko olla liian tiukka), ni eihän se mahtunu edes melkein. Joten nyt ollaan sitten ilman sormusta siihen saakka, että joskus saan uuden. No ei se silleen haittaa, että oon jo tottunu olee ilman, mutta oishan se tietty kiva sitä kuitenkin käyttää. Koitin mun muitakin sormuksia, että jos oisin saanu sen paikalle jonkun muun, mutta taitaa nyt olla niin, että mun kaikki vanhat sormukset on mulle liian pieniä.

Kaiken kaikkiaan on kuitenkin ihanaa olla taas oma itsensä. Raskausaikana ihailin vatsaa peilistä, nyt ihailen sitten sitä, että sitä vatsaa ei enää oo.. :) Kaikista parasta on kuitenkin se, että pystyy taas liikkumaan normaalisti, ilman että koko ajan sattuu joka paikkaan ja pystyy esim. laittamaan kengät jalkaan ilman puhisemista.