Mulla ois jotenkin hirveesti kaikkea kirjotettavaa tänne, käyn itseni kanssa jatkuvaa keskustelua pääni sisällä tästä lapsettomuusaiheesta, mutta jotenkin on tosi vaikee saada niitä tänne kirjalliseen muotoon. Ajatuksia kuitenkin riittää, koska enhän mä juuri mitään muuta ajattelekkaan.. tai se aihe on kaikissa ajatuksissa oikeestaan kuitenkin jotenkin mukana.. mikä on musta kyllä ihan luonnollista. Kaikista pahinta on juuri se, kun ei täällä kotona nyt juuri uskalla oikein mistään asiaan liittyvästä jutella. Eikä kaikista ajatuksista voi kavereillekaan oikein puhua.

Nyt kun mun kaks läheistä kaveria siis on raskaana ja ovat vielä suunnilleen samassa vaiheessa, masut alkaa juuri näkyä, tuntuu se raskaalta. Vaikka siihen ajatukseen on jo tottunut ja olihan se ihan odotettavissa.. parin vuoden päästä varmaan loputkin kaverit on samassa tilassa.. mutta silti se tuntuu raskaalta. Ja pahemmaksi varmaan vielä menee, kun aikaa kuluu.. kummatkin vauvat syntyy ennen joulua, joten voi olla vähän synkät tunnelmat täällä kotona siihen aikaan.. kun "pitäähän" vauvoja käydä katsomassa ja mä kyllä tietty käynkin oikein mielelläni, en kyllä osaa vielä ajatella miltä se sitten tuntuu.. mutta kaippa siihenkin tottuu.. tai pakkohan siihen on.

Tää on kyllä todella sekavaa tekstiä, mutta toisaalta, itellenihän mä pääasiassa kirjotan.. nyt pitäis mennä vähän opiskelemaan, mikä lisää vielä ahdistusta, koska aihe liittyy, ylläri ylläri, lapsiin ja lasten kasvatukseen...