Nyt se ois sitten vihdoin siinä. MAHA!! On sitä odotettukin, mutta nyt se siinä olla möllöttää.. ja on koko ajan tiellä.. :)

En tiedä miten saisin kaikki päässä risteilevät ajatukset kirjalliseen muotoon. Oon haaveillu isosta vauvamahasta niin kauan kun muistan, ala-asteelta asti ja nyt se sitten on tossa.. ja tottakai sitten kaipaan jo omaa solakkaa itseäni. Mikäli musta sellasta enää koskaan tulee.. :) Mutta ihan luonnollista varmaan, kun tuntee itsensä koko ajan niin isoks ja kömpelöks ja vaivaseks. Miten ihanaa onkaan kun voi taas nukkua vatsalteen ja laittaa kengät helposti jalkaan ja taipua muutenkin vaikka mihkä asentoihin ilman, että koko ajan törmää johonkin. Ja ku ei koko ajan hengästy jo pelkästä puhumisesta jne. Mutta toisaalta sitten luultavasti palaa saman tien kaikki vaivat, mitkä nyt on koko raskauden ajan ollu poissa, kuten migreeni ja vatsavaivat. Ja mä tiedän, että heti kun tää maha on tästä pois, niin tuun sitä kaipaamaan. Joten miten saisin nyt tallennettua kaikki tuntemukset niin, että muistaisin aina miltä tää tuntuu.. kyllä mä mahaa ihailen ja silittelen säännöllisin väliajoin ja vilkuilen aina peilin ohi kulkiessa. Jotenki se ei vaan riitä. Aika menee niin nopeesti ja kohta tää on ohi.

Jännä kun alussa vatsaa mittaili säännöllisesti ja vaan odotti, että se alkais kasvaa. Mutta nyt kun se on kasvanu ihan oikeaksi vauvamahaksi, niin kasvua ei oikeestaan enää juurikaan seuraa.. Välillä peilin ohi kulkiessa vaan havahtuu siihen, että onpas se jo suuri. Ja jotkut vaatteet, mitkä vielä pari viikkoa sitten mahtu päälle, ni ei mahdu enää.. siitähän sen helpoiten huomaa..