Raskautta on yritetty nyt n. 2 vuotta tuloksetta. Syyskuussa on ensimmäinen varsinainen lapsettomuushoitokäynti. Alun perin piti mennä jo viime syksynä, mutta opiskelu- sun muiden kiireiden takia se siirtyi. Ja ehkä ihan hyvä.. nyt tuntuu varmemmalta mennä, kun on varmasti kaksi vuotta jo enemmän ja vähemmän aktiivisesti yritetty.

Koska kävin jo viime syksynä lääkärillä itsekseni, syynä raskautumattomuuteen on ainakin rakkulamunatauti, eli ovulaatiota ei tapahdu. Vauvan alulle saattaminen ilman lääketieteen avustusta on kuulemma "mahdotonta". "Mahdotonta" siksi, että periaatteessahan kaikki on aina mahdollista, mutta lääkärin mukaan hyvin epätodennäköistä.

Eilen tuli keskellä yötä hirmuinen itkukohtaus, koska seksihalut lopahti ja ilman seksiä ei voi tulla raskaaksi. Vaikka se epätodennäköistä onkin, yrittäähän aina pitää.. ja sitten masentaa, jos ei yritystä ole tarpeeksi. Mistä päästäänkin siihen, että koko hommasta on tullut aikamoista suorittamista, mikä ei ole yhtään kivaa..

Yksi syy tänne kirjoitteluun onkin se, että jonnekin saisin purkaa tuntojani miestä "rasittamatta". Vaikka kuunteleekin, jos on jotain sydämellä, liika on aina liikaa.