Ensiks täytyy sanoa, että tosi kiva saada välillä kommentteja ja huomata, että joku täällä käy lukemassa, vaikka en hirvee aktiivinen kirjottelija ookkaan ja pääasiassa sitä kai kirjottaa itteensä varten.. mutta kommentteja on silti aina kiva saada..

Mun on jo tosi kauan pitäny kirjottaa kummiudesta. Oon aina kokenu sen tosi tärkeeks asiaks ja kunniatehtäväks. Miten ankeeta oiskaan, jos mä en ikinä sais yhtäkään kummilasta. Monet tuntuvat valitsevan kummeiksi omia sisaruksia, joten kavereille ei jää kumminpaikkoja. Meillä ei oo miehen kanssa kummallakaan sisaruksia, joten sitä kautta ei voida päästä. Toisaalta sisarettomuus on juuri se syy, miks mä eritoten haluisin kummiksi, koska mä en voi ikinä olla kenenkään täti, eikä mies saa ikinä olla kenenkään setä tai eno. Ne jotka saa, saattavat ottaa sen itsestäänselvyytenä, mutta tälleen lapsettomana ja sisarottomana ja vähän kavereita omaavana on masentavaa, jos ei saa ikinä olla tärkeä ihminen kellekään lapselle. Toisaalta kummius niinkun myös täteys ja seteys (ei taida olla sanoja..) on vaan titteleitä, eikä niiden omistamattomuus estä osallistumasta lapsen elämään.. mutta ikinä ei voi sanoa, että "mä olen sun tätis" tai "mä olen sun kummitätis", vaan sit on vaan "sun äitis kaveri".. ja vaikken mä mikään kovin uskonnollinen olekaan, niin musta kummius myöskin uskonnollisena asiana on tärkeä ja pyhä..

No pitää sitten luottaa sellasiin kavereihin, kellä ei oo sisaruksia.. niitä mulla on yks.. ja sitten tietty kun ne kaverit, joilla on sisaruksia, ni jos ne saa enempi lapsia, niin ehkä sitten mun hetki koittaa jossain vaiheessa..